Palvelukirjastoa käytetään paljon

Kuluvan vuoden helmikuussa edesmennyt italialainen kirjailija ja laaja-alainen ihmistieteilijä Umberto Eco on monen muun asian ohella pohdiskellut myös kirjastojen ja kirjastopalvelujen olemusta. Ruusun nimen, Econ menestysromaanin, yksi tärkeä teema on kirjasto tiedon labyrinttina, jota sokea kirjastonhoitaja vartioi. Puhtaasti kirjastoasioihin Eco keskittyy esseessä De Bibliotheca, joka perustuu vuonna 1981 pidettyyn juhlaesitelmään. Standardihymistelystä poiketen hän pohtii ilkikurisesti mm. sitä, millainen on huonoin mahdollinen kirjasto. Kirjastojen toiminta- ja palveluperiaatteiden kannalta olennaisin kysymys on Econ mukaan se, onko perimmäinen tarkoitus suojella ja varjella aineistoa vai palvella asiakkaita ja maksimoida aineiston käyttö.

Vaikka Eco ei suoraan vastaa kysymykseen, hänen esimerkkikirjastonsa Toronton ja Yalen yliopistosta ovat selvästi asiakassuuntautuneita. Esimerkiksi Yalessa asiakas saa läpikäydä aineistoa kahvia siemaillen, mikä ei suojeluun ja kontrolliin keskittyvissä kirjastoissa olisi lainkaan mahdollista. Palvelukirjastoissa asiakkaat pääsevät myös kaikkein pyhimpään eli kokoelmatiloihin: suljettuja varastoja, erilaisia kieltotauluja ja monimutkaisia sääntöjä on mahdollisimman vähän.

Palvelusuuntautunutkin kirjasto haluaa Econ mukaan toki suojella aineistoa. Kirjasto kuitenkin ottaa palvelua edistäessään ja käyttöä maksimoidessaan tietoisesti sen riskin, että kirjoja toisinaan turmellaan, varastetaan ja siirretään hyllyssä väärään paikkaan. Vandalismi ja sen sietäminen sekä vandalismin aiheuttamien vahinkojen minimointi on olennainen osa suurten palvelukirjastojen toimintaa.

Vaikka De Bibliotheca -esseen laatimisajankohdasta on aikaa, monenlaisten kirjastojen perimmäistä toimintafilosofiaa voidaan edelleen hahmottaa palvelu- vs. suojelusuuntautuneisuus -jatkumolla. Tässä katsannossa Helsingin yliopiston kirjasto profiloituu palvelukirjastoksi. Pääkirjaston ja kampuskirjastojemme tilat on organisoitu palvelua silmällä pitäen, eikä digitalisoituvia aineistojamme tarvitse muovittaa tai varjella kahvitahroilta. Suojelu- ja varjelufunktio joutuu aineiston digitalisoitumisen myötä yhä alistetumpaan asemaan, vaikka se toki on, osin muotoaan muuttaneena, edelleen olemassa.

Palvelusuuntautuneisuuden yksi ilmentymä on se, että Helsingin yliopiston pääkirjasto Kaisa-talossa on kaikille avoin ja kävijämäärän perusteella mitattuna Suomen suosituin kirjastorakennus. Toimintavuoden syksyllä toteutetun asiakaskyselyn mukaan noin 80 prosenttia kirjaston eri toimipisteiden kävijöistä on yliopistolaisia, 20 prosenttia tulee muualta. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta pääkirjasto ja kolme kampuskirjastoamme Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä ovat koko kansan käytössä turvaten mm. oikeus-, terveys- ja biotieteellisen tiedon saatavuutta. Maailmalla tämä ei ole mikään itsestäänselvyys: useiden Helsingin yliopiston tasoisten huippuyliopistojen kirjastoihin ei ole asiaa kuin harvoilla ja valituilla.

Monien muiden ohella myös tietokirjailija Tommi Uschanov on huomannut tarjoamiemme palveluiden laadun. Hän kiittää tuoreessa kulttuuripessimismiä käsittelevänsä teoksessaan Hätä on tarpeen mm. Helsingin yliopiston kirjastoa. Jos ja kun asiakkaamme laativat mestariteoksia ja kehittävät monin tavoin kulttuuripääomaansa ja luovuuttaan, soisin todella, että esimerkiksi Uschanov voi käyttää Helsingin yliopiston kirjastoa myös vastaisuudessa, valtiontalouden säästöistä huolimatta. Julkisessa keskustelussa usein unohdetaan, että yliopistojen kirjastoilla on erityinen merkitys tutkitun tiedon välittämisessä ja väestön elinikäisessä oppimisessa. Jos yliopistokirjastojen rahoitusvaikeudet Suomessa jatkuvat, kirjastojen avoimuutta voidaan joutua rajoittamaan.

Palvelukirjasto-orientaatiosta kertovat myös Helsingin yliopiston kirjaston tunnusluvut. Esimerkiksi julkaisuarkisto HELDA avaa yliopistossa tehtyä tutkimusta maailmanlaajuisesti ja toteuttaa erinomaisesti myös kansalaisten perustuslailla turvattua oikeutta tietoon. Toimintavuonna HELDA oli globaalin julkaisuarkistorankkauksen sijalla 33, mikä on kansainvälinen huippusaavutus ja kansallinen kärkitulos.

***

Vuosi 2015 alkoi riemukkaissa tunnelmissa: Helsingin yliopisto juhlisti 375. toimintavuottaan näyttävästi ja nuorekkaasti. Avajaisjuhlat pidettiin pääkirjastossamme Kaisa-talossa 21.1. Vain päivää aikaisemmin Helsingin kaupunki oli antanut oman syntymäpäivälahjansa: Kaisaniemen metroaseman nimi muutettiin Helsingin yliopistoksi. Yliopiston vuosipäivä 26.3. sekä marraskuussa ratkennut Helsinki Challenge -kilpailu olivat juhlavuoden kohokohtia.

Valoisan vuodenalun jälkeen alkoivat esteet ja vaikeudet. Ennätyksellisen suuret, ja rankimmin omaan yliopistoomme kohdistuvat, yliopistoleikkaukset olivat sokki. Ne vaikuttivat Helsingin yliopiston kirjaston palveluihin jo toimintavuoden syksyllä, kun tieteellisten lehtien tilausten uusiminen tuli ajankohtaiseksi. Seuraavan vuoden budjettilukujen nojalla kirjastolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lakkauttaa merkittävä määrä tieteellisten lehtien tilauksia. Vaikka lakkautukset valmisteltiin huolella, oli odotettavissa, että tiedeyhteisö reagoi asiaan. Kirjaston puolesta en voinut kuin valitella tutkimukselle, opetukselle ja opiskelulle aineistoleikkauksista aiheutunutta haittaa: kun rahaa ei ole, sitä ei yksinkertaisesti ole. Alkuvuodesta 2016 kirjasto sai rehtorilta lisärahoituksen, jonka avulla on onneksi mahdollista paikata räikeimpiä puutteita.

Yliopisto on ollut kriisissä rahoituksen vähenemisen vuoksi, mutta se on kuitenkin pyrkinyt aktiivisesti selviämään tilanteesta ja katsonut eteenpäin. Yliopiston uusi strategia tarjoaa Helsingin yliopiston kirjastolle monia kiinnittymiskohtia: Kirjasto mahdollistaa huippututkimusta ja rakentaa kansainvälisesti kilpailukykyistä tutkimuksen, opiskelun ja oppimisen ympäristöä. Esimerkiksi digitaalisten tietoaineistojen erinomainen tarjonta on yliopistolle selkeä kilpailuvaltti, ja kirjasto onkin yliopistolleen kansallinen ja kansainvälinen maineentekijä. Opiskelija tulee aina olemaan kirjaston palvelujen keskiössä. Tiedon avaajana kirjasto on yliopistossa eturivin toimija yhdessä yhteistyökumppaneidensa, kuten Tietotekniikkakeskuksen ja yliopiston tutkimushallinnon, kanssa.

Resurssivaikeuksista ja edessäkin olevista ikävistä ajoista huolimatta jaksan edelleen uskoa tulevaisuuteen: yliopisto ja sen kirjasto kyllä selviävät ja menestyvät vastaisuudessakin. Palvelukirjastomme tarvitsee riittävän resursoinnin, jotta se voi toteuttaa tehtäväänsä kaikille avoimena tieteellisen tiedon välittäjänä ja edistää toimintakykyisenä yliopiston strategiaa.

Kimmo Tuominen
Ylikirjastonhoitaja, professori