Tänään on huomenna eilen

Otsikossa mainittu Hannu Helinin runokokoelman nimi tuli mieleeni, kun törmäsin Otavan vuonna 1970 julkaisemaan teokseen Suomi vuonna 2000. Aikansa johtavat tutkijat ja yhteiskunnalliset keskustelijat esittävät tässä teoksessa profetioitaan Suomen ja koko maailman kehityksestä 2000-luvulla. On hätkähdyttävä huomata, kuinka lähelle oikeaa monet ennustukset ovat osuneet.

Suomi vuonna 2000 painottaa muun muassa tieteellisen tiedonhaun digitalisoitumista. Perinteiselläkin paperikirjalla on roolinsa, mutta faktatiedon hakeminen ”tullee suuressa määrin korvautumaan elektronisella tietojen kaukosiirrolla ja etäiskäsittelyn tietä tapahtuvalla vastaamisella tietopankeista käsin” (s. 119).

Vaikka ennustuksessa käytetty terminologia on vanhentunutta, kirjaston käyttötilastot osoittavat, että tieteen digitalisoituminen edistyy vauhdilla. Asiakasviestintä on myös jo osin siirtynyt digitaaliseen ympäristöön. Toimintavuonna esimerkiksi e-aineistoja koskevia yhteydenottoja tuli kirjastoon lähes 2 300 kappaletta. Määrä nousi reilusti edellisvuodesta. Kysymysmäärän kasvua selittää etenkin asiakasneuvontaan keskittyvän chat-palvelun käyttöönotto. Yhteydenottokynnys on e-aineistokysymyksissä kiitettävästi madaltunut.

Suomi vuonna 2000 esittää myös tiedotusvälineiden kehitystä koskevia ennusteita, jotka eivät kaikki osu aivan yhtä hyvin maaliin. Esimerkiksi sosiaalisen median kehitystä on ollut mahdotonta ennakoida vuonna 1970. Teos olettaa myös, että taskupuhelin on 2000-luvulla joka kolmannen aikuisikäisen hallussa ja että laitteita ei hankita niinkään huvin kuin työtehtävien sujuvan hoitamisen vuoksi (s. 136). Näkemyksemme on tässäkin suhteessa monipuolistunut 50 vuodessa.

Vaikka kaikki ennusteet eivät pidä kutiaan, Tiedotusvälineet-luku on kokonaisuudessaan liikuttavaa luettavaa. Tekstistä heijastuva kansansivistysajattelu ja usko tieteellisen metodin voimaan ovat asioita, joiden ei soisi olevan niin kadoksissa kuin ne toisinaan tuntuvat olevan vuonna 2018.

Joidenkin aikalaisanalyysien mukaan elämme nykyään faktojen jälkeisessä ajassa. Ilmaisu on liioiteltu, vaikka sen tueksi voidaankin esittää hyviä perusteluja.

Viime vuosina julkisessa keskustelussa on alkanut esiintyä tarkoitushakuisilta vaikuttavia pyrkimyksiä kyseenalaistaa tiedeinstituutiota. Lähdekriittisten valmiuksien rapautuminen on johtanut siihen, että jopa suomalaiset kansanedustajat saattavat yrittää kansalaisten manipulointia valeuutisten avulla. Tekoälyä ja käyttäjädataa hyödyntävät yritykset antavat pelottavaa esimakua siitä, kuinka uskottavaksi naamioitujen valheiden avulla on mahdollista vaikuttaa jopa presidentinvaalien tuloksiin.

Jotta pahimmat dystopiat eivät toteutuisi, tarvitaan verkkotiedon ja informaatiolukutaidon kehittämistä. Tässä työssä kannattaa nostaa maksumuurien taakse kätkettyjä laadukkaita tieteellisiä sisältöjä avoimesti kaikkien saataville.

Kirjasto on toimintavuoden aikana edistänyt tutkitun tiedon ja tutkimusaineistojen avoimuutta monissa projekteissa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa olemme avanneet ihmistieteellistä tutkimusta verkkoon. Yliopiston omistaman Gaudeamus-kustantamon kanssa olemme perustaneet Helsinki University Press (HUP) -nimeä kantavan laaja-alaisen open access -kustantamon. Yliopiston Mildred hankkeessa olemme edistäneet muun muassa aineistoneuvontaa, datan avaamista ja tutkijoiden aineistonhallintasuunnitelmien laatimista.

Millainen Helsingin yliopiston kirjasto tulee olemaan vuonna 2050? Kirjastopalvelujen tulevan kehityksen ennustaminen on kenties yhtä vaikeaa kuin mediakehityksen näkeminen oli vuonna 1970. Sen kuitenkin uskallan sanoa, että kirjasto tulee aina keskittymään ydinasiakkaidensa – tutkijoiden ja opiskelijoiden – työn helpottamiseen. Vastaisuudessakin kirjasto tarjoaa tiedeyhteisön käyttöön sellaisia resursseja ja kokoelmia, joiden keskitetty hallinta mahdollistaa entistä tuloksekkaamman tutkimustyön ja oppimisen.

Kirjasto haluaa aistia herkästi trendejä ja heikkoja signaaleja ja edistää yliopiston kannalta mielekkäiden tulevaisuusskenaarioiden toteutumista. Kirjastolaisten palvelualttius, älyllinen kapasiteetti ja innovaatiokyky tulevat olemaan arvossaan myös vuonna 2050.

Kimmo Tuominen
Ylikirjastonhoitaja, professori